Meidän tarinamme

Meidän tarinamme

Perustaessaan Kaisan Kukkaa, Annemarin visioina olivat tuotteiden laadukkuus, ystävällinen asiakaspalvelu ja alansa huippuosaajat henkilökuntana. Yhtenä tärkeimpänä ajatuksena oli elämyksellisyys. Hän halusi myös omalla toiminnallaan ja esimerkillään olla kehittämässä alaa ja viedä sitä eteenpäin.

#Kaisat

Meille on tärkeää olla siellä missä tapahtuu. Kaisan Kukka osallistuu aktiivisesti kukka-alan tapahtumiin, messuihin ja kilpailuihin.

Liikkeen tarinan alussa tuli voitto kattauskilpailussa ja siitä alkoi intohimo kilpailemiseen. Olemme voittaneet sekä sijoittuneet kolmanneksi Ihana Helsinki-tapahtuman Esplanadin valopylväiden koristelukilpailuissa. Olemme vuoden 2017 suomalainen hääyritys-kilpailun voittaja Kukat- kategoriassa. Interflora Cup 2016 parikilpailussa sijoitus oli neljäs. Floristimme Päivi kilpailee SM-tasolla. Vuoden  2017 kaunein morsiuskimppu-kilpailussa hän vei historiallisen kaksoisvoiton.

 Meidät on palkittu Tutkimus- ja analysointikeskuksen toimesta Hämeenlinnan parhaiten palvelevana liikkeenä.

Workshopit

Liikkeessämme järjestetään ihania kukkakursseja eli workshoppeja. Lähes kuukausittain pidetään kaikille avoin workshop, mutta voit myös koota oman porukan niin räätälöimme tarpeisiinne sopivan kukkaelämyksen! Workshop on loistava idea tyhyyn tai vaikkapa polttareihin.

Workshop on yleensä 1-2h pituinen ja kustantaa keskimäärin 50€/hlö.

Kysy lisää kaisa@kaisankukka.fi

Seuraa meitä somessa!

Ota Yhteyttä

Yhteystiedot

Puhelin: (03) 675 6667
Sähköposti: kaisa@kaisankukka.fi

Aukioloajat

ma-pe klo 10-17
la klo 9-15

Osoite

Kirkkorinne 4,
13100 Hämeenlinna

Lähetä viesti